Ovi hedelmälliseen työhön!

Vuosi 2017 on hyvässä vauhdissa ja on aika kertoa kuulumisia. Edellisestä kirjeestä onkin jo vuosi vierähtänyt.  Voimme jälleen todeta, että yhdistyksen vuosi on ollut työntäyteinen, mutta samalla antoisa. Tässä kirjeessä hieman tulevaisuuden suunnitelmia ja muuta tietoa yhdistyksestä sekä ohjeet vuosimaksun maksamiseen vuodelle 2017. Viime vuoden syksy oli erityisen mielenkiintoinen, nimittäin sosiaali- ja terveysministeriö jakoi ensimmäistä kertaa suoraan tukea vapaaehtoisjärjestöille ja myös meidän mainio yhdistyksemme sai  45 000 €:n määrärahan uuden kylmäauton hankintaan. Tästä lisää seuraavissa uutisissa. Seuraa sivujamme! 

Vuonna 2008 julkaistun Usko ja Suomi -tutkimuksen mukaan Suomessa olisi vuosittain jopa 200 000 ihmistä, jotka kokevat itsensä etsijöiksi ja ovat kiinnostuneita ottamaan paremmin selvää uskonasioista. He eivät ole aktiivisesti mukana toiminnassa, mutta heitä voisi kiinnostaa osallistuminen johonkin sopivaan kristilliseen toimintaan. Tähän jos lisätään esimerkiksi auttamistyö, joka aina madaltaa kynnystä tulla tutustumaan toimintaan muutenkin, niin meille on totisesti avautunut ovi hedelmälliseen työhön. Kiitos kun olet tässä mukana!

 

Siunattua talvea ja kevättä toivottaen Juha Marin, hallituksen pj.

Nina Åström - Joulun Kuningas -konsertti
Ystävysty Leppävaaran Lähetyskappelin kädentaitopäivillä!
Kesäkuun kädentaitolauantaissa kuvanveistoa
Ovi hedelmälliseen työhön!
Aikuisten kädentaitopäivä 26.11.2016
Perhepäivä ensi lauantaina!
Sivujen päivitys on käynnissä 9/2016
Pe 2.9 klo 18.00 Open House - Leirimuistelot
Su 14.8 klo 11.00 Pyhäkoulut alkavat
Aamurukous keskiviikkoisin 7.00-7.30


© 2017 Leppävaaran Lähetyskappeli, Powered by NettiSite