Marja Laitinen - Uskon esikuvia

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, millaista on oikeanlainen usko? Raamatussa kirjoitetaan paljon uskon olemuksesta. Ehkä lainatuin raamatunlause löytyy kirjeestä hebrealaisille:

"Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä." (Hebr. 11:1)

Usko ei siis kuulosta kovin järkeenkäyvältä. Vain pikkulapsilla sekoittuvat todellisuus ja toive, reaalimaailma ja satu! Kuka nyt uskoisi toiveeseen ennen kuin näkee sen toteutuvan? Mitä tästä pitäisi ajatella?

Saamme tähän osviittaa tutustumalla uskon esikuvien elämään raamatun välityksellä. Paavali nostaa kirjeissään uskon esikuviksi useita henkilöitä vanhasta testamentista. Ehkä tärkein näistä oli Aabraham, joka lähti omasta maastaan uskon varassa ja uskoi tulevansa monien kansojen kantaisäksi, vaikka toivoa biologisen lapsen saamisesta Saaran kanssa ei enää ollut. Hän oli myös valmis uhraamaan oman poikansa hengen kuuliaisuudesta Jumalaan. Muita uskon esikuvia olivat Nooa, Mooses, Abel, Jaakob, Joosef, Joosua, Gideon, Daavid ja monet muut.

Lukiessa näiden uskon sankareiden elämästä tulee pieni olo. Hieman helpompi heihin on samaistua, kun huomaa, miten kovin inhimillisiä he olivat. Useimmat heistä tekivät isoja virheitä ja karkeasti vääriä valintoja elämässään. Ehkä heidän elämänsä kaikkine käänteineen puhuu meille eniten Jumalan suuruudesta, siitä kuinka Jumala ihmisen puutteellisuudesta huolimatta pysyy uskollisena.

Jeesus oli oman aikansa radikaali. Hän asetti uskon esikuvaksi henkilön, jonka elämään jokainen voi samaistua. Jokaisella meistä on omakohtaisesti samanlaisia kokemuksia kuin hänellä. Tämä esikuva on lapsi!

"Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille:
- Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: Joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.
Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä."
(Mark. 10:13-16)

Meidän kulttuurissamme ventovieraan syliin suostuvat vain melko pienet lapset, kunhan ovat vähän tottuneet häneen ja kokevat olonsa turvallisiksi. Kouluikäinen haluaa jo vahvemmin pitää omat rajansa, tai syliin meno ainakin nolostuttaa. Saattaa olla, että kulttuuri oli tuolloin erilainen, tai Jeesus oli poikkeus. Haluan kuitenkin leikitellä ajatuksella, että kyse oli alle kouluikäisistä lapsista.

Alle kouluikäisen lapsen ajattelu on tutkimusten mukaan konkreettista. Hän ei hahmota vielä loogisia kokonaisuuksia tai abstrakteja käsitteitä - ei myöskään uskonnollisia käsitteitä. Satu ja todellisuus sekoittuvat. Etenkin asiat, joita alle kouluikäinen lapsi toivoo kovasti, muuttuvat hänen mielikuvissaan todeksi. Hänelle Jumala on ihmisen näköinen tai satuhahmon kaltainen. Hänen maailmankuvansa on myös tietyllä lailla itsekeskeinen. Hän ajattelee, että muut ihmiset ovat häntä varten - samoin Jumala. Hänen on helppo rakastaa Jumalaa koko sydämestään. Hän ei vielä kyseenalaista. Kun hänelle kerrotaan, että Jeesus tekee ihmeitä, se on tietenkin totta - myös hänen elämässään.

Tämä uskon esikuva on mielestäni mahtava! Miten hieno malli ihmisen luonnollisesta ja luottavaisesta suhteesta Jumalaan. Se ei sisällä epäilyksiä, ei vaatimuksia, eikä edellytä teologista perehtyneisyyttä. Rukoukseni on, että voisin yhä enemmän saada lapsenkaltaista uskoa ja sen varassa kasvaa vahvaksi uskovaksi aikuiseksi.

Uskon esikuvista voi lukea raamatusta esimerkiksi roomalaiskirjeen 4. luvusta, hebrealaiskirjaan 11. luvusta sekä viidestä Mooseksen kirjasta ja Joosuan kirjasta. Eri ikäisten lasten ominaispiirteistä ja uskosta kirjoittaa Saara Kinnunen kirjassaan Lapsen usko (Uusi tie, Helsinki, 2011).

Lisää uutisia:

01.01.1970Juha Marin - Vielä on kesää jäljellä
© 2017 Leppävaaran Lähetyskappeli, Powered by NettiSite